Kaiverrukset

Käsinkaiverrukset

Käsinkaivertajat ovat usein kultasepän alan koulutuksen saaneita ammattilaisia, jotka ovat erikoistuneet kaiverrukseen. Kaivertamisen opettelu vaatii aikaa ja siinä kehittyy paremmaksi “kaiverruskilometrien” myötä. Käsinkaiverrus vaatii tarkkuutta ja keskittymistä, sillä käden lihaksilla hallitaan kaivertimen liikettä. Koviin materiaaleihin kaivertaminen vaatii myös jonkin verran voimia.

Käytännössä käsinkaivertaminen tarkoittaa sitä, että jalometalleihin vuollaan talttamaisella työkalulla eli kaivertimella kiiltäviä uria. Kaiverrinta kallistamalla saadaan aikaan urien eri leveydet eli viisteet, jotka ovat käsinkaiverrukselle ominaisia.

Kaiverrettava teksti tai kuvio suunnitellaan ensin paperille. Tämän jälkeen piirros piirretään kaiverrettavan esineen pintaan: esineen pinnalle levitetään ensin valkoista peiteväriä, johon lyijykynällä piirretään kaiverrettavat kuviot. Käsinkaiverrettava esine tuetaan työtä tehdessä joko hiekalla täytettyyn nahkatyynyyn tai metalliseen kaiverruskuulaan.

Kaivertaja valmistaa itse oman käden kokoon sopivat kaivertimet aihioista. Eri pinnanmuodoille on oltava erilaiset kaivertimet. Sama kaiverrin ei siis sovellu levylle tehtävään kaiverrukseen ja vaikkapa sormuksen sisäpinnalle.

Käsin kaiverrettavissa palkinnoissa käytetään usein menetelmää nimeltä skrambuleeraus. Siinä tekstin viivat muodostuvat siksak-kuviosta. Skrambuleeraus tehdään tasapäisellä kaivertimella.

Timanttikaiverrukset ja jyrsinnät

Kohteet, jotka eivät tarvitse aivan niin uniikkia kaiverrusta, mutta joiden kuitenkin halutaan näyttävän arvokkailta, voidaan kaivertaa timanttiteräisellä kaiverruskoneella. Timanttikaiverrusta käytetään usein varsinkin palkintolautasten, mitaleiden ja kiertopalkintojen laattojen kaiverruksiin.

Kaiverruskoneita ohjataan tietokoneella, joiden ohjelmistoista löytyy monenlaisia fontteja valittavaksi yksilöllisiin kaiverruksiin. Tällä kaiverrusmetodilla pystytään kaivertamaan tekstin lisäksi myös kuvia.

Myös monenlaiset messinkiset laatat ja kyltit voidaan kaivertaa jyrsimällä. Mikäli kaiverrettavat tekstit halutaan mahdollisimman näkyviksi, voidaan ne tummentaa hapottamalla.

Laserkaiverrukset

Nopeat sarjatyöt ja vaikkapa kauniit lasipalkintojen kaiverrukset sujuvat nopeasti ja tehokkaasti automaattisella laserkaiverruskoneella.

Laserkaiverruksen etuja ovat ehdottomasti nopeus ja edullisuus. Suuretkin mitalimäärät pystytään merkkaamaan ja yksilöimään nopeasti ja resursseja säästäen. Myös laserkaivertamalla voidaan käyttää laajaa fonttikirjoa, ja kone kaivertaa näppärästi vähän monimutkaisempiakin kuvia.

 

Teemme kaiverruksia niin asiakkaiden omiin tuotteisiin, kuin kaikkiin kauttamme tilattaviin tuotteisiin. Jos sinulla on jokin koru, kiertopalkinto, muistoesine, lahja tai mikä tahansa, johon haluaisit saada yksilöllisen kaiverruksen, ota yhteyttä – suunnitellaan yhdessä juuri oikeanlainen kaiverrus!